Lapsi lumoutuu luonnostaan!

Mistä LUMO on tehty?

Lapsi on talossamme keskiössä ja kasvattajat ympärillä.

Leikki on lapselle ominaisin tapa toimia, me tuemme sitä ja haluamme antaa lapselle aikaa leikkiä valvotusti päivän muiden touhujen keskellä.

Liikunta on ehdottoman tärkeä asia varhaiskasvatuksessa ja läpi koko elämän. Haluamme antaa mahdollisuuden monipuoliseen liikkumiseen. omassa pihassa, lähiympäristössä, leikkipuistoissa, metsässä ja ilmojen viiletessä myös salissa (salivuorot Fålkhälsanin jumppasalissa kahdesti viikossa, kolme vuoroa). Talvella luistellaan ja hiihdellään, kaupunki ajaa ladut päiväkodin pihalle.

Läsnäolo on kasvattajan ehkä tärkein tehtävä. Kun olet lasten kanssa, olet heitä varten. Kasvattajan tehtävä on kuunnella lasta ja olla käytettävissä hänen asioilleen.

Luovuus ruokkii lapsen sisäistä maailmaa. Lapsen pitää saada toteuttaa itseään juuri hänelle ominaisella tavalla. Yksi ilmaisee itseään laulamalla ja toinen haluaa maalata.

Luonto, jota kunnioitetaan. Ympäristökasvatus.

Luomu tuo ravintoon lisävoimaa. Olemme siirtyneet luomumaitoon, luomuiseen kaurajuomaan ja aamu- ja välipaloissa lisäämme luomun määrää.

Leipominen, hauskaa karkeamotoriikkaa niin pienille, kuin isoillekin.

Uskallus, lapsen oma sisäisen maailman luonnollinen kehitys tehdä asioita.

Unelmat nousevat vahvasti leikin maailmasta

Uudistuminen, lapset innostuvat aina kaikesta uudesta. Tämä on hyvä asia myös kasvattajalle Oman ammattitaidon ylläpitäminen tuo työhön mielekkyyttä ja innostusta.

Uutteruus, meillä on Lumossa uutteria kasvattajia, joilla on suuri sydän, lempeä mieli ja vahva pedagoginen ote kasvatustyöhön.

Minä, kuka/millainen minä olen? Kasvattajan tehtävä on tukea ja kannustaa lasta kaikenlaisten asioiden äärellä. Kuunnella, vastata ja kertoa.

Mieli, hyvä mielenterveys.

Mielikuvitus ravitsee lapsen mieltä. Yksinkertaisista
asioista nousee pintaan yllättävän paljon. Tärkeitä ovat sadut, laulut, lorut ja leikit.

Musiikki, jossa lapsi pääsee iloitsemaan ja ilmaisemaan
itseään.

Maalaus antaa aina lapselle syvän kokemuksen. Se rauhoittaa lasta.

Metsä on meitä varten. Metsä antaa monipuolisen ympäristön liikkumiseen ja kaikenlaiseen tekemiseen. innoittaa lasta toimimaan.

Moninaisuus, erilaiset kansat, kielet, kulttuurit, uskonnot ja identiteetit olemme yhtä. Erilaisuus on rikkaus ja voimavara kohti hyväksyvämpää ja yhtenäisempää maailmaa. Rakennamme rauhaa yhdessä. Moninaisuuden ylläpitäminen myös kasvatustyössä on erityisen tärkeää.

Omatoimisuus on taito, jota lapsen tulee oppia. Sitä hän tarvitsee läpi elämän.

Onnellisuus, meidän talo on onnellisten lasten ja aikuisten paikka.

Osaaminen, miten se tuottaakaan lapselle iloa, kun hän osaa jotakin.

Osallisuus on yhteinen asia, jota ylläpidetään. Jokaisella on mahdollisuus osallistua. Kukin omalla tavallaan.

Yhteistyökumppanit

Perheen Talo, Hyvinkään kaupunki, Hausjärven kunta, Nurmijärven kunta, Hyvinkään seurakunta, Hyvinkään kirjasto, Suomen Rautatiemuseo, Hyvinkään yrityshaku, Kulttuuritalo Villa Arttu, Hyvinkään Yrittäjät, Hyvinkään Liikenne, Amica-ravintolat, Rantalainen Oy, Super Park Sveitsi, Folkhälsans daghem i Hyvinge, Eeron kuljetus Oy, Knehtilän Luomutila, Louhi Net Oy, Kela, Lääkärikeskus Aava, K-Market Ukko-Pekka, MS Tallit Oy, Patonkipalvelu Eija Karen, Napialan tehdas Oy, Hyvinvointialan liitto ry, Tukkusähkö, Luomumaa Oy, Aluehallintovirasto, Opetushallitus, Valvira, Kuuma-seutu (Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo, Tuusula, Vihti), ORK, IF, Vero, Posti, Elo, Talentia, Eduhouse, HYRIA, Laurea, HAMK, Te-palvelut, Anne Vasko, Mariko Härkönen, Mujuselän Marja, Nordea, Tikankolo, Vivi Virtanen, Attendo Onnenkehrä hoivakoti, Kauniston palvelukeskus, T-print, Hyvinkään Yhteiskoulun Lukio

Hyvinkäänkatu 11
05800 Hyvinkää

040 1286 888 / LUMO
050 4633 763/ Nina Ratinen

lumo@paivakotilumo.fi